Ronja lätäkön toisella puolen.

Sunnuntaina 3.4 tajusin olevani matkalla Tallinnaan kahden viikon ajaksi työssäoppimaan, ajatus ei ollut koskaan todellinen, kunnes tosissaan oltiinkin jo matkalla, nyt mennään eikä meinata.
Tälläiselle kotirotalle, jolle oma pieni turvallinen piiri ja ympäristö on kaikki kaikessa, tämä oli aika iso askel.
Maanantai meni nopeasti, kiersimme koulun ja suuntasimme Amserviin, jossa nämä kaksi viikkoa sitten olisi tarkoitus olla työssäopissa. Herra iso herran kanssa juteltua ja kierreltyä lähdimme sitten kaupan kautta asuntolalle ihmettelemään ja kummasteleen asioita.
Tiistaina viikko sitten lähti käyntiin, työskelen Marko nimisen asentajan kanssa ja työt lähtivät hyvin käyntiin vaikka kommunikointi oli aluksi aika hataraa molemmin puolin.
Koko viikon lähinnä teimme perushuoltoja, rengastöitä, muutamat jarrut ja yksi syyläri piti vaihtaa, josta sitten vihdoista viimein muistin edes muutaman kuvan ottaa.

 Sitten Markon luvalla pidin ruokatauon jolta palatessani huomasin että auto olikin jo kasassa, josta päästään kulttuurishokkiin joka iski keskustellessani Markon kaa, kun aina ei kuulemma edes kerkeä pitämään ruokataukoa. Miten jaksaa niin pitkän päivän syömättä ? Itse en ainakaan jaksaisi, tai sitten muut ei jaksaisi minua jossen voisi ruokataukoa pitää sillä tuppaan olemaan pahalla tuulella jos on nälkä :)
Kahvitauot vielä menee vaikkei niitä olisi, tosin ilmeisesti minustakin jotain hyötyä on kun niitä taukoja on töiden välissä ollut, en silti mene sitä kahvia ottamaan sillä kerran erehdyin maistamaan, ei ollut nannaa.

Parit rengaspainetunnistimetkin Marko siinä sitten nakkasi paikalleen, kun jostain syystä oli unohdettu joskus laittaa.
Tällä viikolla on ollut aikalailla perushuoltoja, vikakoodien lukua, rengastöitä eli aika peruspullaa, mutta on hauska nähdä ja oppia miten Viron puolella työt tehdään.
On ollut aika hauskaa huomata joidenkin ihmisten reaktiot minut nähtyään ensimmäistä kertaa, korjaamon puolella saattaa välillä pyöriä minulle aivan tuntemattomia kasvoja, jolloin pitkiltä katseilta ja hämmentyneitä ilmeiltä en ole voinut välttyä, täällä ei ilmeisesti ole niin arkipäivää että naispuolinen henkilö on asentajana eikä tepsuttelemassa hameessa ja korkokengissä liikkeen puolella.
Nyt onkin jo keskiviikko 13.4 ja kotiinpaluu alkaa jo lähestyä, odotan toisaalta sitä että pääsen takaisin kotiin lätäkön turvalliselle puolelle, mutta sitten taas on kotiinpaluu hieman haikeaa kun juuri alkanut oppia työpaikkaa ja sen porukkaa.
Mutta tästä voisi jo painua sängynpohjalle ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan :)  

10.5                                                                                                                                                            

Näin kokemusta rikkaampana on ollut aikaa mietiskellä reissua rutakon toisella puolella, enkä voi muuta sanoa kun että menkää jos vaan on mahdollisuus lähteä moiselle reissulle.
Vaikka tosissaan olen aikamoinen kotirotta, ja tietynlaiset uudet paikat ja kokemukset pelottaa ja ahdistaa, voin sanoa että olen paljon itsevarmempi nyt. Työssäoppi Virossa oli huikea kokemus, opin uusia asioita, maasta itsestään, työtavoista, ihmisistä ja varsinkin itsestäni (vaikka tosissaan illathan meni niin että suunnittelin kotiin lähtöä mut hei no can do kotirotta on kotirotta).
Tuli sitä ulkonakin tottakai käytyä ja ihmeteltyä sen minkä malttoi ja hieno kaupunkihan tuo Tallinna on sillä näin sen aivan erilailla kuin koskaan ennen.
Se kuinka sielä painetaan hommia on aivan eri luokkaa kuin kotopuolessa, se on oikeastaan aika hullua, työnarkomaanin unelma kun täälä taas on monesti tottunut siihen että tehdään se mitä ''keretään'' ja katsotaan uudestaan kahvitauon jälkeen.
Aika oli toki paljolti rengassesonkia ja perushuoltoa joten ei sinällään päässyt mitään erikoista tekemään, mutta erikoisempia juttuja tietty kuuli jotka oli asiakkaiden suusta tullut, kuten esim. ''ABS- anturi on rikki koska en saa asfalttiin viivoja'' nää on näitä.

 Joka tapauksessa, jos tulee vastaan mahdollisuus lähteä ulkomaille työssäoppiin niin lähde, tiedän että se voi olla suuri askel ja arveluttava sellainen monellakin tapaa, mutta se on sen arvoista joka tapauksessa :)
Minä ainakin lähtisin uudestaan tälläiselle reissulle jos mahdollisuus tulee.
Kiitos ja kumarrus meitsi lähtee nukkumaan, ihmettelemään huomista päivää ja loppukevättä! :)